Tiitiset

… on raikas talvisää! Ja näin se on tänä talvena ollut oikein olan takaa. Kerrankin. Ei auttaisi siis valittaa. En tosiaankaan muista koska viimeksi olisi ollut näin paljon lunta. Ei ainakaan kertaakaan vielä täällä Porissa asuessamme ole ollut enkä ihan äkkiä muista Turusta tai Tampereeltakaan tällaisia kinoksia kerääntyneen ja viipyneen näinkin pitkään ja talvihan on vasta aluillaan, kun ollaan vasta tammikuun alussa.

Olemme siis saaneet nauttia jo kuukauden päivät ihanasta lumivalkoisesta luonnosta, joskin sitä lunta alkaa olla jo melkein yli äyräiden. Harmittavan harvoin olemme silti päässeet pulkkamäkeen. Kun tytöt ovat päivät päiväkodissa ja usein vasta neljän hollilla heidät saamme haettua ja sen jälkeen pitääkin jo miettiä iltapäivän ruokahuoltoa, niin aikaa pulkkamäkeen ei vain tahdo olla. Kipakat pakkasetkin ovat pitäneet huolta siitä, että ulkoilu ei aika ajoin ole onnistunut. Ihan vain siitä syystä, että 20 asteen pakkanen alkaa oikeasti olla jo niin kylmä, että etenkin meidän pienemmän neidin sormet ja varpaat ei tahdo pysyä lämpiminä, vaikka kuinka monta kerrosta yrittää pukea. Raisa ei ihan vielä ole niin liikkuvainen ulkona, että se häntä kovasti lämmittäisi. Ihan toinen juttu onkin sitten se, että myös äiti palelee moisissa pakkasasteissa…

Mutta yhtä lailla vuosi on lähtenyt käyntiin komeasti. Tytöt ovat nyt pari päivää olleet jo hoidossa ja minä sain hoidettua erinäisiä asioita sillä aikaa. Tänään meillä on sitten ollut vapaapäivä loppiaisen merkeissä. Olemme riisuneet kuusen koristeistaan ja heittäneet sen ulos. Johan tuli taas tilaa olohuoneeseen… Samoin piipahdimme kylässä ystäväperheellä, jonne olemme yrittäneet kylään koko syksyn siinä onnistumatta. Lapsetkin jo hetken vierastivat toisiaan, kun väliä on ollut useampi kuukausi, vaan yhtä kaikki oli tosi mukava käydä. Lapsetkin innostuivat kyllä leikkimään taas keskenään ja aikuisilla juttu luisti. Kiva reissu siis oli. Ulkona on taas ollut niin kylmä koko päivän, että kyläreissu oli kerrassaan passelia ohjelmaa.

Huomenna arki taas jatkuu. Tytöt menevät hoitoon ja minä jatkan häävalmisteluja eli yritän saada ommeltua tyttöjen juhlamekot. Ompelua odottaa myös Jarkon juhlaliivi ja -plastron ja itselleni aion vielä tehdä kukkaron sekä hupullisen villaviitan. Aikaa häihin on tasan kuukausi. Ei siis ihan hirveästi aikaa siihen nähden mitä pitäisi tehdä. Olen vain häpeällisen laiska saamaan aikaan mitä pitäisi, mutta täytynee ottaa itseään niskasta kiinni. Muuten valmistelut ovat aika hyvässä mallissa. Odottelemme vielä muutaman päivän ilmoittautumisia ja sitten voimmekin alkaa suunnitella itse hääjuhlan toteutuksia, kun väkimäärä on selvillä. Kaikenlaista pientä toki on edelleen tekemättä, mutta eiköhän se tästä ja juhlastahan tulee sitten juuri sellainen kuin sattuu tulemaan, joten mitä tässä turhia stressaamaan. Emme edelleenkään hae täydellistä juhlaa vaan ennen kaikkea mukavaa tunnelmaa ystävien kesken!

Uusi vuosi on siis alkanut. Merkittävä vuosi tästä onkin tulossa. Meidän vanhempi neiti täyttää ihan pian 4 vuotta ja nuorempikin kohta jo 2 v. Ja siinä välissä me ehdimme vielä mennä naimisiin. Hip hei! Sitä ennen on kyllä vielä kaikenlaista tehtävää niin hääjärjestelyiden, synttärien ja koulunkin vuoksi. Mutta ajalla on tapana kulua nopsaan, kun on jotain kivaa odotettavissa.

Me olemme tässä parin viime päivän aikana viettäneet sitä kuuluisaa laatuaikaa sekä keskenämme että lasten kera. Jarkon kanssa olemme harjoitelleet pelaamaan Rummikubia, Dominionia sekä Menolippua uuden lisäosan kanssa. Uudet pelituttavuudet ovat kerrassaan mielenkiintoisia ja kivoja. Hienoja joululahjoja molemmat. Tyttöjen kanssa me olemme nyt käyneet niin pulkkamäessä, uimahallissa kuin luistelemassakin ja kivoja reissuja ovat olleet. Pulkkamäessä vain tuli turhan kylmä kipakan pakkasen takia, mutta toivottavasti pysyviä vaurioita ei syntynyt. Raisa parka oli aikasta lailla kylmissään, kun kotiin päästiin. Mutta uimahallissa oli ihan megakivaa ja luistinradalla myös. Ja toki tyttöjen kanssakin on pelailtu joulupukin tuomia pelejä, Afrikan tähteä ja Eläinystävien muistipeliä ja Kalojen onginta vasta kivaa onkin.

Joulu siis meni omalla painollaan. Mummu ja pappa viipyivät meillä keskiviikosta perjantaihin ja mumma ja paappa torstaista lauantaihin. Lauantaina velipoikani vaimonsa ja koiruudensa kera piipahtivat myös kylässä. Mukavaa oli kestitä vieraita pitkin matkaa, mutta olipas kiva jäädä ihan oman perheen keskenkin kotiin. Jarkko kävi muutaman päivän töissä välipäivinä ja nyt tosiaan on ollut taas useampi vapaapäivä. Tytötkin ovat tervehtyneet aika kivasti. Kuume laski Raisallakin tapaninpäivänä, nenät nyt tosin vuotaa molemmilla enemmän tai vähemmän koko ajan. Ensi viikolla kuitenkin alkaa taas arki, tytöt menevät päiväkotiin ja minä hoidan erinäisiä asioita. Tästä se aika jatkaa kulkuaan taas.

Täällä odotetaan jo joulua kuumeisena. Kirjaimellisesti. Raisalla on nimittäin kova kuume ja Reea kuumeili viime viikonloppuna, mutta tänään käytiin lääkärillä tarkastamassa tilanne ja kummallakin typysellä korvat ja keuhkot terveet. Joku tuima virustauti vaan nostaa kovaa kuumetta. Toivossa sopii elää, että Raisa vielä tervehtyisi ainakin pahimmasta. Reealla onneksi tauti jo hellittää.

Minun harjoitteluni on onnellisesti ollut ohi jo kohta viikon. Tai no, onnellisesti ja onnellisesti. Sinänsä hyvä mieli jäi, että mitä ilmeisimmin minusta pidettiin osastolla ja työtaitojani arvostettiin. Sain hyvät arvostelut ohjaajaltani ja hyvää palautetta kaiken kaikkiaan. Hyvä niin. Muistiin harjoittelu jää vähän harmillisemmastakin syystä: syyhypunkin vuoksi. Osastolla diagnosoitiin potilaalla laajalle levinnyt syyhy ja koska minullakin oli erinäisiä näppyläoireita, sain syyhyvoiteen levitettäväkseni. No, syyhyhoito suositellaan tehtäväksi koko perheelle kerralla, vaikka oireettomillekin, joten sen myötä hoisimme sitten tytöt ja Jarkonkin samalla, kun minä tein sen toistamiseen. Samalla pitää vaihtaa ja pestä kaikki petivaatteet, pyyhkeet, käyttövaatteet yms. joten voitte kuvitella mikä määrä pyykkiä siitä tulee neljän hengen taloudessa. Joka tapauksessa hyvä näin, jos tällä saatiin syyhy ehkäistyä. Pyykkikone on onneksi käyttöä varten. Ja tästäkään huolimatta harjoittelusta jäi hyvä maku suuhun. Kävin antamassa kaupunginsairaalan työhönottoon yhteystietoni ja keikkaa ilmeisesti kyllä olisi. Päätin vain pitää ensin kunnollisen joululoman pitkän syksyn päätteeksi ja alan keikkailemaan sitten vasta uuden vuoden kynnyksellä. Puhelinsoittoja odotellessa…

Reea ja Raisa ovat muuten voineet hyvin, ikäviä flunssia ja korvatulehduksia lukuun ottamatta. Reealla tosin on tuhat ja miljoona molluskaa ja ne ovat nyt päässeet siihen vaiheeseen, että alkavat poksahdella, mutta sen jälkeenhän ne onneksi parantuvat. Ja neiti ei itse ole näppylöistä millänsäkään, joten ei ne meidän menoa haittaa. Muuten menoa onkin ihan riittämiin. Reean kipsi saatiin viimein pois ja röntgenkuvat näyttivät vihreää valoa ja tyttö ei arista kättään enää lainkaan ja käyttääkin sitä ihan entiseen malliin. Toki rauhallisemmin pitäisi ottaa vielä muutama viikko, mutta muuten ei huolta enää (mahdollisesta) hiusmurtumasta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita pitäisi siis välttää, mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty näiden neitosten kyseessä ollessa.

Päiväkodin joulutouhutkin ovat jo ohi. Tytöt ovat nyt kaksi viikkoa joululomalla minun kanssani. Mutta olipas taas liikuttavaa päiväkodin joulujuhlassa. Enkelinsiivet selässään Reea tanssahteli joulukuvaelmassa ja Raisankin olisi pitänyt, mutta pikkuneiti päätti viime hetkellä olla ujo. Ihan tuli mieleen Reean ensimmäinen päiväkodin joulujuhla tasan kaksi vuotta sitten. Neitihän ei silloin osallistunut juhlaan laisinkaan, vaan istui koko ajan minun tai Jarkon sylissä katsomossa. Siihen nähden Raisa oli rohkeampi, hän vain kävi pariin otteeseen sylissä tankkaamassa voimia ja palasi sitten takaisin eteen ottamaan osaa ohjelmaan. Ja kuinka ihania molemmat ovatkaan! Äidin kultarakkaita!

Jahas, kaipa sitä täytynee jatkaa taas jouluvalmistelujen pariin. On mennyt aika myöhään kaikki, koska en harjoittelun ja sairastelujen ohella ole jaksanut hoitaa paljon muuta, mutta onneksi on sentään kaikki lahjat paketeissa ja ruokaahan saa kaupastakin. Ja onhan tässä vielä muutama päivä aikaa. Kaikille oikein hyvää joulun odotusta vielä pari päivää!

Meidän neitosella on nyt sitten kipsi kädessä. Eilen luistelukoulussa ei ihan mennyt kaikki putkeen. Neiti oli aika väsynyt ja hiukkasen siellä temppuili ja loppujen lopuksi kaatui niin etten minä tai Jarkko kumpikaan nähneet kuinka, mutta käsi oli kaatumisen jäljiltä kovin kipeä. No, ilta sujui kuitenkin kotona ja kädessä ei tunnustellen mitään outoa ollut, yön neiti nukkui levottomasti kipulääkkeen turvin ja kun aamulla vielä oli käsi niin kipeä, ettei sitä voinut lainkaan käyttää, niin me veimme sitten Raisan päiväkotiin, otimme banaania aamupalaksi mukaan ja suuntasimme kaupungille yhdeksäksi lääkäriin. Kaupan kautta kävimme hakemassa vähän pillimehua palan painikkeeksi, koska aamupala jäi tosiaan syömättä kotona. Vaan päivä oli pitempi kuin alkuun olisi uskonutkaan. Lääkäriin pääsimme toki hienosti ajallaan ja sen jälkeen röntgeniin hetken odottelun jälkeen, mutta siinä sitten hetki vierähtikin, kun kuvia otettiin useampaan kertaan, että saatiin sopivat kuvakulmat ja neitiähän tietysti sattui kovasti käden nostelu ja liikuttelu. Muuten Reea oli ihan megareipas! <3 Äiti sai olla kyllä ylpeä. No, kuvien tulkinnan jälkeen lääkäri lähetti meidät keskussairaalaan kirurgin pakeille ja siellä sitten viivyttiin vähän pidempi tovi päivystyksessä. Oikein kiukuttaa ihan itseäkin, etten edes tajunnut pyytää neidille mitään kipulääkettä, vaikka käden käsittely kovasti neitiä sattui. Me odottelimme liki kolme tuntia pääsyä lääkärille ja siitä sitten suoraan kipsaukseen, mikä ei ollut lainkaan miellyttävä kokemus. Saattaa olla aikamoinen tekeminen, että saa meidän neidin hyvässä hengessä kipsattavaksi seuraavan kerran, siinä määrin kyseinen operaatio sattui. Ja kipsaaja vaan ihmetteli, ettei neidille mitään kipulääkettä oltu annettu, kun kyllä heillä kuulemma yleisesti annetaan. Että olin vihainen sen jälkeen. Vaan takuulla oli neiti siinä vaiheessa jo nälkäinenkin, kun oli parka syönyt kolme pientä banaania ja kaksi pillimehua koko päivän mittaan ja kaiken päälle vielä väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen. Väsynyt ja nälkäinen oli äitikin, joka myöhästyi tunnin töistä päivän puuhien vuoksi, vaikka eipä sillä nyt sinänsä niin väliä. Kuvien mukaan neidillä on siis vasemman olkavarren kyynärpään puoleisessa päässä pieni murtuma, mutta ihan varmoja eivät lääkärit asiasta olleet. Kevyt hiukan joustava kipsi kuitenkin laitettiin kipua vähentämään, mutta se otetaan pois jo perjantaina ja käsi kuvataan uudestaan ja sen jälkeen kiputuntemuksien suhteen pohditaan tarvitseeko kipsiä vielä. Jännä nähdä, miten siitä reissusta selvitään. No, menee sitten miten menee. Toivottavasti ei mukava luisteluharrastus nyt jää ihan kokonaan tämän episodin vuoksi.

Tai no, ei meidän viikonloppu ollut sen pidempi kuin ennenkään, mutta tuntuipahan vaan pitkältä, kun se sisälsi useamman laatuista aktiviteettia. Ja jälleen kerran on todettavissa, että kaikki asiat tapahtuvat aina samaan aikaan. Jarkolla oli ensin perjantai-iltana firman asiakastapaaminen ja syömingit ja olisi ollut saunakin, mutta isäntä lähti paikalta siinä välissä, jotta me pääsimme lähtemään noin 3,5 tunnin matkalle kohti Orimattilaa ja Keppiä ja käsitöitä -keskiaikatapahtumaa, joka oli Routakeron eli Satakunnan seudun kylän ensimmäinen oma tapahtuma, vaikka me emme olleetkaan kovin suuressa roolissa järjestelyissä, apuna vain lähinnä. Olimme perillä aikalailla puoliltaöin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tytöt nukkuvat tietysti koko matkan autossa, mutta perillä kun heräsivät, niin eivät meinanneet millään rauhoittua takaisin nukkumaan. Aamuherätys lauantaina oli siis hiukkasen väsy ja sen myötä pitkä päivä, mutta muuten meni lauantaikin ihan kivasti. Minä touhusin tyttöjen kanssa ja Jarkko oli keittiöorjana koko päivän. Raisa ei pitkästä aikaa meinannut millään nukkua päiväunia vaan pisti pystyyn kauhean huutokonsertin ja pakko myöntää, että siinä vaiheessa olin ihan valmis laitaamaan hanskat naulaan ihan kokonaan. Mutta niin vain päivä jatkui iltaan saakka, tytöt sammuivat kuin saunalyhdyt iltakahdeksalta ja nukkuivat sikeästi koko yön ja kun itsekin meni nukkumaan jo kymmenen aikaan, niin sunnuntain aamuherätys oli huomattavasti mukavampi. Sunnuntain siivouksesta suoriuduttiinkin ennätystahtiin, kun pääsimme lähtemään kotiin jo 12.30. Mutta mikäs sen mukavampaa.

Meinasimme kovasti mennä matkalla Tampereelle mummulle ja papalle käymään, mutta ikävä kyllä mummulassa sairastettiin ja emme sitten uskaltaneet mennä hankkimaan tauteja, kun kerrankin olemme terveenä. Niinpä soittelimme ystäväperheelle, joita emme ole aikoihin nähneet ja he saivat toisen lapsensakin kaksi viikkoa takaperin ja vauvaahan on aina ihana ihastella. He olivat sattumoisin itsekin käymässä Tampereella katselemassa joulunaluskulkuetta, jota mekin ehdimme sitten katsomaan. Suunnistimme suunnilleen samaan syssyyn heille kyläilemään ja pitsan ja seurustelun jälkeen jatkoimme matkaa kotiin, ollen perillä joskus seitsemän jälkeen illalla.

Kerrassaan mukava viikonloppu siis kaikkineen. Tuli nähtyä monia ystäviä matkan varrella ja vietettyä kivaa ja syötyä hyvin monta kertaa ja kaikkea. Harmillisesti alkaa työtahti painaa päälle sen verran, että tällaiset pitkät päivät viikonloppuisin tuntuvat aika raskailta. Valmiiksi tuntuu raskaalta jo tulevakin viikko, kun joka päivälle on reilusti ohjelmaa ja kaikenlaista pitäisi saada aikaan, vaikka ei millään meinaa vuorokauden tunnit riittää. No, jospa sitä yrittäisi ehtiä sen mitä ehtii ja loput jättää tekemättä. Eihän sitä muutakaan voi. Mutta joka tapauksessa kaikille hyvää viikon jatkoa!

Eli meidän perheen naiset ovat nyt sikainfluenssarokotteensa saaneet. Minähän sain omani jo viime viikolla koulussa, ihan työharjoittelun vuoksi, ja vihdoinkin tänään meidän tytöt saivat omansa neuvolassa meidän omalla tädillä. Häntä oli mukava nähdä ja huvittavaa oli, että Reea juoksi neuvolantätimme syliin halaamaan, kun hänet näki. Raisakin oli ihan hyvällä mielellä ja sai rokotuksensa ensin, koska Reea ei ollut suostuvainen. Reea sitten lopulta tirautti itkunkin ja hiukan tappeli vastaan, kun ei olisi halunnut koko rokotusta, mutta pian se meni ohi, kun asiasta päästiin yli ja ympäri. Tarratkin neidit saivat. Hyvä juttu, että nyt on tämäkin asia hoidossa. Jarkkohan saa rokotuksen muun väestön kanssa sitten joskus, jos saa. Sitä kun ei tiedä, onko Jarkko nyt sitten jo sairastanut taudin vai ei. Hänhän nimittäin vietti koko viime viikon kotona flunssan kourissa, vaikka olikin varsin hyväkuntoinen. Raisa-paralla on taas korvatulehdus ja eilen illalla kävimme lääkärissä ja saimme kuurin siihen. Toivottavasti nyt vihdoinkin pieni parantuisi, kun on kyllä sairastanut niin pitkän kaavan mukaan. Reeakin yskii ja nenä vuotaa aina enemmän ja vähemmän, mutta silti on parempikuntoinen kuin pikkusiskonsa. Huomaa selvästi siis iän tuoman vastustuskyvyn vaikutuksen. No, eiköhän Raisakin tuosta kohennu, kun aika tekee tehtävänvä. Mutta nyt taas meno jatkuu, minulla iltavuoron merkeissä ja tytöt päiväkodissa ja isäntä töissä. Tätä tämä nyt meillä jouluun saakka.

Maanantaina se alkoi. Työharjoittelu. Porin Kaupunginsairaalassa. Etukäteisjutut olivat aika karmivia. Ainakin osittain. Siitäkin syystä alku jännitti ehkä vähän tavanomaistakin enemmän, mutta mutta. Nyt kaksi päivää viisaampana, on fiilis ihan hyvä. Meitähän on samalla osastolla neljä ja se tietysti muuttaa menoa hiukkasen, mutta olemme nyt aikatauluttaneet itsemme suunnilleen kaksi aamuun ja kaksi iltaan ja tätä osastollakin toivottiin. Viisi viikkoa tuntuu nyt lyhyeltä ajalta ja viimeinen viikko on jopa helppo, jos ja kun saan työvuorolistaani seurattua. Hyvä hyvä! Tästä on hyvä jatkaa.

Sitä sanotaan, että aika kultaa muistot. Mutta ihan aina se ei päde. Nimittäin siitä on viitisen vuotta, kun olen viimeksi harrastanut astangajoogaa ja päällimmäisenä muistan, kuinka ihanan rauhallinen ja tyyni olo oli aina astangaharjoituksen jälkeen. Se sama olo on edelleen saavutettavissa, sen koin tällä viikonlopun alkeiskurssilla. Huomasin myös hämmästyksekseni, että aurinkotervehdykset tulevat edelleen omasta muistista, vaikka liikesarjan asanoita en enää muistanutkaan. Ja vähintään yhtä hämmästynyt olin siitä, että taidan itse asiassa olla hiukkasen vähemmän jäykkä nyt kuin silloin aikanaan. Tai sitten kehontuntemukseni on parantunut. Yhtä kaikki viikonlopun kurssi on ollut ääreimmäisen antoisa. Heti harjoituksen jälkeen voisin syleillä koko maailmaa. Älkää huolestuko, se menee pian ohi, mutta joka tapauksessa rauha ja tyyneys tässä metelin ja kiireen maailmassa on enemmän kuin tarpeen ja todella tyydyttävää. Voin lämpimästi suositella kaikille! Minulla on nyt hyvä olo!

Antibioottikuurit on syöty ja viikko oli kohtuullisen terve, kunnes perjantaina päiväkodista viestitettiin, että Raisalla on silmätulehdus ja muutenkin hän jo pikkuisen loppuviikosta flunssaili ja perjantaina oli lämpöisen oloinen. Maanantaina siis lääkäriin - taas. Vakuutus on osoittautunut hyväksi valinnaksi, niin ei tarvitse ihmetellä. Reea ja minä olemme onneksi ainakin vielä ok. (Lievää pessimismiä…)

Sikainfluenssa on puhuttanut kovasti tällä viikolla. Minä olisin voinut ottaa rokotuksen torstaina koululla, mutta päätin olla vielä ottamatta, koska nyt viikonloppuna on astangajoogan alkeiskurssi, mitä olen odottanut kuin suurta ihmettä. Jos käteni olisi rokotuksen tähden ollut toimintakyvytön, kuten olen kuullut monille käyneen, niin koko kurssi oli mennyt sen siliän tien. Siitä syystä kärkyn rokotusta koulussa ensi viikolla. Ennen harjoittelua se olisi hyvä ottaa, vaikka on tavallaan nyt jo myöhässä, koska suojan kehittyminen vie kaksi viikkoa. Porin kaupunki on alkanut nyt rokottaa lapsia 6kk-8v, vaikkakin neuvolasta aikaa varatessani sain kuulla, että rokotetta on taas vähän hintsusti ja välttämättä yli 3v ei sittenkään vielä rokotettaisi. No, ensi keskiviikkona menemme sen Raisalle hakemaan ja otan Reean mukaan, jos vaikka kävisi tuuri. Mutta suuri miinus kyllä Porin kaupungille ja koululle tulee tiedottamisesta. Kukaan ei tunnu tietävän mitään, ainakaan koulussa, ja neuvolassa toki tiedetään, mutta ei varmaksi kaikkea ja lehdessä kun vihdoin jotain lukee, niin se ei sitten ehkä kuitenkaan päde. Prkl… Tautia odotellessa… Jos nyt Raisa edes piikkiä ensi viikolla saa, jos on tulehdus päällä ihan muuten.

Minulla on muuten nyt vapaa viikonloppu. Jarkko ja tytöt lähtivät eilen Paimioon. Jarkko viettää tämän päivän partion merkeissä ja huomenna päivällä ajelevat kotiin, jotta saamme viettää isänpäivää keskenämme. Meinasin kaupasta hakea jotain hyvää ruokaa huomiselle ja teen mutakakun jo tänään mehevöitymään jääkaappiin. Muuten viikonloppu meneekin pitkälti joogan merkeissä. Eilen tosiaan alkoi alkeiskurssi ja olen ihan intoa piukassa. Viiden vuoden tauon jälkeen, kahden lapsen synnyttyä, vihdoinkin pääsin jo ainakin vuoden kyttäämälleni kurssille ja olihan se ihanaa. Aloitimme ihan alkeista, koska 15 kurssilaisesta vain 3, minä mukaan lukien, oli koskaan edes kokeillut joogaa. Mutta ihan hyvä näin. Eilen siis aloittelimme hengityksestä, bandoista eli lukoista ja aurinkotervehdyksistä. Tänään todennäköisesti sitten etenemme seisomasarjan liikkeisiin ja mahdollisesti myös loppuliikkeisiin enemmän. Ihanaa! En malta odottaa. Vakaa aikomus on jatkaa viikkotunneilla käymistä, kaksi kertaa viikossa olisi alkeistunnit. Motivaation puutteeseen ei ainakaan tämä harrastus tällä kertaa kaadu.

Muuten olen eilen ja tänään pitkälti ottanut rennosti. Mitä nyt eilen kävin Reiman tehtaanmyymälän tyhjennysmyynnissä Kankaanpäässä ja vaikka en saanutkaan sieltä Reealle välikausipukua/-haalaria, niin sain talvikengät, jotka häneltä vielä puuttuivat, ensi kevääksi kengät, uudet kumisaappaat ja lisäksi sisävaatteita, pipoja ja rukkasia molemmille. Ihan hyvä reissu siis loppujen lopuksi. Iltapäivällä sitten apteekin kautta, josta haettiin Raisalle silmätipat, kun sattui olemaan resepti valmiina, vein tytöt Jarkolle töihin vastaan, mistä jatkoivat matkaa Paimioon. Nyt olen aamupäivällä saanut fiksattua taas parit housut resorien voimalla, omat ja Reean. Hyvä, niin saa ne käyttöön. Takka lämmittää taloa ja aamulla oli ihana luminen maisema, kun verhot avasin. Nyt lumet tosin taas sulaa jo, kun on niin lämmin. Torstaina oli ensimmäisen kerran sen verra lunta, että me tyttöjen kanssa päiväkodista tullessamme jäimme ulos pulkkailemaan ja Reea tahtoi hiihtää. Ihana oli seurata neitosten temmellystä lumessa. Toivottavasti se nyt jäisi maahan!

Päiväkodissakin on nyt ollut kaikkea kivaa ja loppuvuodesta vielä enemmän. Keskiviikkona tarhan “isot” eli yli 3v kävivät teatterissa katsomassa Viirun ja Pesosen. Kivaa oli kuulemma ollut ja kaikki tosi kiltisti jaksaneet istua paikoillaan. Raisa ei nyt vielä päässyt, mutta eiköhän hän ehdi kokea vielä yhtä ja toista. Torstaina illalla oli isien ja lasten yhteinen leivontailta ja pullaa olivat siellä leiponeet. Raisakin oli kuulemma “leiponut” eli laittanut rusinoita pullan päälle koristeeksi. Reeahan nyt osaakin jo enemmän. Hauskaa oli ilmeisesti ollut ja isi sai sieltä sitten myös neitosten tekemät isänpäiväkortit. Kiva juttu! Ja tosiaan loppuvuodesta on vielä edessä pikkujoulujuhlia, joulukirkkoa, temppurataa, joulujuhlia yhdessä ja lasten kesken. Kaikenlaista kivaa siis. Kunhan nyt typyset pysyisivät terveinä. Mutta ei murehdita sitä nyt. Minä jatkan nyt lounaan pariin ja sitten lähden joogaamaan.

Meidän Raisa-neiti on nyt todella omaksunut sanaisen viestinnän syvimmän olemuksen. Hän laulaa mukana Nukkumatti, nukkumatti lasten -unilaulua. Ja ne sanat todella tulevat oikein ja oikeassa järjestyksessä suurimmaksi osaksi. Voitte vaan kuvitella kuinka hellyyttävää moinen on, ainakin äidin mielestä.