Tiitiset

Antibioottikuurit on syöty ja viikko oli kohtuullisen terve, kunnes perjantaina päiväkodista viestitettiin, että Raisalla on silmätulehdus ja muutenkin hän jo pikkuisen loppuviikosta flunssaili ja perjantaina oli lämpöisen oloinen. Maanantaina siis lääkäriin - taas. Vakuutus on osoittautunut hyväksi valinnaksi, niin ei tarvitse ihmetellä. Reea ja minä olemme onneksi ainakin vielä ok. (Lievää pessimismiä…)

Sikainfluenssa on puhuttanut kovasti tällä viikolla. Minä olisin voinut ottaa rokotuksen torstaina koululla, mutta päätin olla vielä ottamatta, koska nyt viikonloppuna on astangajoogan alkeiskurssi, mitä olen odottanut kuin suurta ihmettä. Jos käteni olisi rokotuksen tähden ollut toimintakyvytön, kuten olen kuullut monille käyneen, niin koko kurssi oli mennyt sen siliän tien. Siitä syystä kärkyn rokotusta koulussa ensi viikolla. Ennen harjoittelua se olisi hyvä ottaa, vaikka on tavallaan nyt jo myöhässä, koska suojan kehittyminen vie kaksi viikkoa. Porin kaupunki on alkanut nyt rokottaa lapsia 6kk-8v, vaikkakin neuvolasta aikaa varatessani sain kuulla, että rokotetta on taas vähän hintsusti ja välttämättä yli 3v ei sittenkään vielä rokotettaisi. No, ensi keskiviikkona menemme sen Raisalle hakemaan ja otan Reean mukaan, jos vaikka kävisi tuuri. Mutta suuri miinus kyllä Porin kaupungille ja koululle tulee tiedottamisesta. Kukaan ei tunnu tietävän mitään, ainakaan koulussa, ja neuvolassa toki tiedetään, mutta ei varmaksi kaikkea ja lehdessä kun vihdoin jotain lukee, niin se ei sitten ehkä kuitenkaan päde. Prkl… Tautia odotellessa… Jos nyt Raisa edes piikkiä ensi viikolla saa, jos on tulehdus päällä ihan muuten.

Minulla on muuten nyt vapaa viikonloppu. Jarkko ja tytöt lähtivät eilen Paimioon. Jarkko viettää tämän päivän partion merkeissä ja huomenna päivällä ajelevat kotiin, jotta saamme viettää isänpäivää keskenämme. Meinasin kaupasta hakea jotain hyvää ruokaa huomiselle ja teen mutakakun jo tänään mehevöitymään jääkaappiin. Muuten viikonloppu meneekin pitkälti joogan merkeissä. Eilen tosiaan alkoi alkeiskurssi ja olen ihan intoa piukassa. Viiden vuoden tauon jälkeen, kahden lapsen synnyttyä, vihdoinkin pääsin jo ainakin vuoden kyttäämälleni kurssille ja olihan se ihanaa. Aloitimme ihan alkeista, koska 15 kurssilaisesta vain 3, minä mukaan lukien, oli koskaan edes kokeillut joogaa. Mutta ihan hyvä näin. Eilen siis aloittelimme hengityksestä, bandoista eli lukoista ja aurinkotervehdyksistä. Tänään todennäköisesti sitten etenemme seisomasarjan liikkeisiin ja mahdollisesti myös loppuliikkeisiin enemmän. Ihanaa! En malta odottaa. Vakaa aikomus on jatkaa viikkotunneilla käymistä, kaksi kertaa viikossa olisi alkeistunnit. Motivaation puutteeseen ei ainakaan tämä harrastus tällä kertaa kaadu.

Muuten olen eilen ja tänään pitkälti ottanut rennosti. Mitä nyt eilen kävin Reiman tehtaanmyymälän tyhjennysmyynnissä Kankaanpäässä ja vaikka en saanutkaan sieltä Reealle välikausipukua/-haalaria, niin sain talvikengät, jotka häneltä vielä puuttuivat, ensi kevääksi kengät, uudet kumisaappaat ja lisäksi sisävaatteita, pipoja ja rukkasia molemmille. Ihan hyvä reissu siis loppujen lopuksi. Iltapäivällä sitten apteekin kautta, josta haettiin Raisalle silmätipat, kun sattui olemaan resepti valmiina, vein tytöt Jarkolle töihin vastaan, mistä jatkoivat matkaa Paimioon. Nyt olen aamupäivällä saanut fiksattua taas parit housut resorien voimalla, omat ja Reean. Hyvä, niin saa ne käyttöön. Takka lämmittää taloa ja aamulla oli ihana luminen maisema, kun verhot avasin. Nyt lumet tosin taas sulaa jo, kun on niin lämmin. Torstaina oli ensimmäisen kerran sen verra lunta, että me tyttöjen kanssa päiväkodista tullessamme jäimme ulos pulkkailemaan ja Reea tahtoi hiihtää. Ihana oli seurata neitosten temmellystä lumessa. Toivottavasti se nyt jäisi maahan!

Päiväkodissakin on nyt ollut kaikkea kivaa ja loppuvuodesta vielä enemmän. Keskiviikkona tarhan “isot” eli yli 3v kävivät teatterissa katsomassa Viirun ja Pesosen. Kivaa oli kuulemma ollut ja kaikki tosi kiltisti jaksaneet istua paikoillaan. Raisa ei nyt vielä päässyt, mutta eiköhän hän ehdi kokea vielä yhtä ja toista. Torstaina illalla oli isien ja lasten yhteinen leivontailta ja pullaa olivat siellä leiponeet. Raisakin oli kuulemma “leiponut” eli laittanut rusinoita pullan päälle koristeeksi. Reeahan nyt osaakin jo enemmän. Hauskaa oli ilmeisesti ollut ja isi sai sieltä sitten myös neitosten tekemät isänpäiväkortit. Kiva juttu! Ja tosiaan loppuvuodesta on vielä edessä pikkujoulujuhlia, joulukirkkoa, temppurataa, joulujuhlia yhdessä ja lasten kesken. Kaikenlaista kivaa siis. Kunhan nyt typyset pysyisivät terveinä. Mutta ei murehdita sitä nyt. Minä jatkan nyt lounaan pariin ja sitten lähden joogaamaan.

Meidän Raisa-neiti on nyt todella omaksunut sanaisen viestinnän syvimmän olemuksen. Hän laulaa mukana Nukkumatti, nukkumatti lasten -unilaulua. Ja ne sanat todella tulevat oikein ja oikeassa järjestyksessä suurimmaksi osaksi. Voitte vaan kuvitella kuinka hellyyttävää moinen on, ainakin äidin mielestä.

Raisalle ovat ovet auenneet isoon, avaraan maailmaan. Konkreettisesti. Pieni ylettää vihdoin avaamaan ovet kahvasta ihan itse ja arvatkaapa vaan harjoitellaanko kyseistä uutta mahdollisuutta koko ajan. Jopa siinä määrin, että eilen kun palasin koulusta kotiin, oli etuovi lukossa, koska neitonen oli meinannut lähteä itsekseen ulos vain siitä ilosta, että sai ulko-oven auki.

Tässä viime aikoina on tapahtunut vaikka mitä mukavaa. Pitkästä aikaa, jos nyt niin voi sanoa. Mukavaahan normaaliin arkeenkin mahtuu, paljonkin, mutta silti sellainen extramukava on aina tervetullutta. Ensinnäkin viime viikolla tulivat tyttöjen päiväkotikuvat ja ne oli tosi hienoja suurin osa. Hienoja siitä huolimatta ja osittain juuri siksi, että Reealla oli kuvissa mahtava kuhmu ja mustelma otsassa, kun oli muutama päivä ennen kuvausta kompastunut oikein kunnolla ja Raisalla taas oli alahuulen alla iho melkein halki, kun putosi edellisenä viikonloppuna tuolilta komeassa kaaressa alas ja iho jäi hampaiden väliin. Ovat siis tytöt juuri itsensä näköisiä. Ja yhdessä kuvassa Raisa kiipeää kuvausrekvisiittana olleelle tuolille, mikä kiteyttää pitkälti sen mitä typynen on tässä iässä tehnyt. Kuten ne mustelmat ja kuhmutkin kertovat omaa kieltään siitä, että ikävaihe on molemmilla ollut todella vilkas ja liikunnallinen.

Viime viikonloppuna meillä meinasi olla melkein ruuhka lauantaina, kun mumma ja paappa tulivat ensin perjantain ja lauantain väliseksi yöksi ja epävelvyyden vuoksi eivät lähteneetkään kuin vasta iltapäivällä. Puoliltapäivin sitten mummu ja pappa tulivat, kuten olikin sovittu ja yllätyksekseen meillä olikin sitten vähän normaalia enemmän väkeä. No, mikäs sen mukavampaa. Iltapäivästä, kun mumma ja paappa olivat jo lähteneet, lähti myös Jarkko firman laivareissulle ja minä jäin mummun ja papan kanssa kotia pitämään. Sunnuntaina mummu ja pappa sitten hoitivat tyttöjä oikein urakalla, kun minä viihdyin useamman tunnin ompelukoneen äärellä. Sain vihdosta viimein tehtyä kauan odottaneen liivimekon Reealle ja siitä tuli tosi hieno, vaikka itse sanonkin. Oikein mukava viikonloppu siis, vaikka räkätauti hiukkasen vielä meitä kaikkia vaivasikin.

Maanantaina minulla oli koulussa näytteenoton harjoittelutunnit, joita olin jännittänyt jo pitkään siitä syystä, että tunnilla meidän oli tarkoitus ottaa laskimoverinäyte puolin ja toisin. O ou! Ja verikoe on yksi karmeimmista kokeista, mitä minä tiedän, edelleen jännitän ihan ammatti-labraihmistenkin kanssa sitä ja menen aina makuulleni, etten vaan vahingossakaan pyörry. No, itse päivänä olinkin sitten ihan harvinaisen rauhallinen ja vaikka hiukkasen meinasi kädet täristä ennen näytteenottoa, niin se meni paljon paremmin kuin olisin ikinä osannut odottaa. Opettaja tietysti valvoi vierestä ja konsultoi mihin kohtaan neula pistettiin, joten kovin suurta vahinkoa ei voinut saada aikaan, kun ei ihan kauhealla voimalla survaissut sitä neulaa toisen ihoon. Minun parini sai myös otettua minulta näytteen kerrassaan ensiluokkaisesti, ei sattunut yhtään tavallista enempää ja mustelmaa ei tullut, eikä muitakaan traumoja. Itse asiassa koko juttu oli todella hieno kokemus ja sen jälkeen oli kyllä koko loppupäivä niin voittajafiilis ettei paremmasta väliä. Tunneilla otimme myös kapillaariverinäytteen sormenpäästä ja itseltämme virtsanäytteen, josta teimme liuskatestin. Veristä tehtiin hemoglobiinitutkimukset molemmista. Minun hemoglobiinini on hyvällä tasolla ja pisu puhdasta, joten tuloksetkin olivat miellyttäviä itse kokemuksen ohella. Hyvä minä! Olen ihan innoissani taas koulunkäynnistä kokonaisuudessaankin, vähän tahmean alun jälkeen ja se on tosi mukavaa! Sain viikolla myös erään kauan rästissä olleen tehtävän suoritettua ja palautettua opettajalle. Vielä kerran siis jee!

Ja se todellinen extrakiva oli eilisillan stand up -komediailta Promenadikeskuksessa. Ismo Leikola ja Pekka Jalava metsästivät kadonnutta naurua meidän ja usean sadan muun katsojan kanssa. Ja hauskaa oli! Kiitos kaunis taas mummulle ja papalle, jotka ajelivat meille tyttöjä vahtimaan, jotta me Jarkon kanssa pääsimme tuonne iltaan. Oli todella rentouttavaa nauraa sydämensä kyllyydestä!

Ja kaiken muun kivan lisäksi on koulussa tapahtunut muitakin mukavia juttuja, tulee hyvä mieli kun uudet luokkakaverit moikkaavat ohi mennessään, vaikka ei niin kovin kauaa olla vielä samassa veneessä oltu ja minulla muutenkin ollut tunteja vähän hintsummin kuin heillä harjoittelun ja aiemmin suoritettujen juttujen takia. Eli kaiken kaikkiaan on siis ollut paljon mukavia kokemuksia ja touhuja tässä kuluneen viikon mittaan. Tätä lisää…

… saatavilla kuvamateriaalia viimeisen vuoden aikana tekemistäni neuletöistä. Kuvissa näkyvien lisäksi on syntynyt myös erinäinen määrä tavallisia villasukkia, muutamat lasten lapaset, muutama mohairhuivi ja pipoja. Useimmat niistä tein viime jouluksi lahjoiksi, joten kuvia ei ikävä kyllä enää ole saatavilla. Jos nyt yrittäisin tästä lähtien kuvailla tuotoksiani vähän säännöllisemmin ja lisätä niitä sitten kansioon, niin halukkaat saavat ihailla niitä niin tahtoessaan.
Kästuotoksia -kuvakansio sijaitsee facebook-profiilissani ja sen pitäisi näkyä kyseisen linkin kautta kaikille, mutta jos niin ei tapahdu, niin laittakaahan kommenttia, niin koitan tehdä jotain asialle.

Tämä viikko on kokonaisuudessaan mennyt sairastaessa. Tytöthän ovat olleet enemmän ja vähemmän räkäisiä koko ajan päiväkodissa aloitettuaan, mutta viime viikonloppuna Paimiossa Reeaan iski sitten silmätulehdus ja se vaati maanantaina lääkärikäynnin. Samalla tarkistettiin sitten molemmilta tytöiltä myös kurkku, korvat ja keuhkot, mutta niissä ei edelleenkään ollut vikaa kummallakaan. Reea sai silmätipat ja ne auttoivat parissa päivässä, vaikka toki ohjeiden mukaan tippoja laitettiin vielä muutama päivä sen jälkeenkin. Vaikea vaan uskoa, että mitään ei mistään löydy tytöillä, kun tämän viikon aikana ovat olleet kotona koko ajan ja räkä on valunut valtoimenaan, yskä on vaivannut, Reea on hiukan valitellut kipeää kurkkua ja lievää lämpöilyäkin on kummallakin ollut. Huokaus… Onneksi tänään alkaa vihdoin näyttää paremmalta. Jarkko on juuri suuntaamassa ulos tyttöjen kera. Jarkko oli muutenkin kotona tyttöjen kanssa maanantaina ja tiistain, kun minun oli pakko mennä iltapäiviksi kouluun.

Mutta mutta, tyttöjen kanssahan vielä pärjäisi vaikka molemmat ovat kipeitä, mutta tauti iski sitten minuunkin torstaina. Lääkkeiden kera istuin pakolliset pari tuntia koulussa, mutta perjantaina en enää kouluun saakka selvinnyt ja lauantaina jälleen lääkkeiden voimalla myön lastenvaatteita kirpparilla pari tuntia. No, moisethan eivät kovin hyvää tehneet tervehtymisen kannalta ja eilen illalla ja tänään olen ollut niin totaalisen poissa pelistä ettei pahemmasta väliä. Sinänsä jaksan buranan voimin olla pystyssä, mutta mitään sohvalla lepäämistä kummempaa en jaksa tehdä. Koko ajan on huono olo ja sellainen inhottava, etova fiilis kaiken aikaa. Ei siis hyvältä näytä ensi viikkoa silmällä pitäen, kun kouluun pitäisi taas selviytyä, useampana päivänä ja Jarkko on ensi viikonlopun poissa kokonaan, firman laivareissulla. Tasan ei käy onnen lahjat…

Harjoittelu on virallisesti pulkassa ja hyväksytysti suoritettu. Hyvä niin! Torstaina oli loppuarviointi ja perjantaina viimeinen päivä, jonka vietin kevyesti lääkekaapissa jakaen lääkkeitä. Se oli ihan leppoisaa puuhaa verrattuna paljon fyysisempään osastotyöhön. Tällä viikolla alkoi koulussa hoitotyön ruotsi ja se on aiheuttanut muutamia harmaita hiuksia opettajan takia. Hän ei selkeästi ole sisäistänyt sitä, että ammattikorkeassa opiskelee aikuisia. Me siis lausumme sanoja opettajan perässä ja teimme mm. esittelykierroksen kertoen itsestämme hiukan ruotsiksi. Huh huh, ei riitä minulla huumori. Myös näytteenoton tunnit alkoivat ja hirvittää jo etukäteen valtimoverinäytteenotto parin viikon päästä. Hui… Ja siitäkin pitää vaan päästä yli ja ympäri. Eiköhän se siitä. Onneksi en puheiden perusteella ole ainoa, joka sitä jännittää.

Muuten viikko on mennyt edelleen kiireisissä merkeissä, vaikka ei onneksi ollut kuin yksi iltavuoro töissä ja pari pitkää kouluiltaa. Perjantaikin meni sitten pitkäksi sinänsä, että Jarkko lähti työkavereiden kanssa pippaloimaan ja minä olin illan yksin tyttöjen kanssa, mutta hyvin meillä meni, kun osasi oikein asennoitua. Väsynyt toki olen edelleen suuresta rytmin muutoksesta ja ikävällä tavalla kurkku on hiukkasen kipeä, mutta toivotaan nyt ettei pahemmaksi taudiksi kehity. Viikonloppu on mennyt aika rennoissa merkeissä. Jarkko sai lauantaina nukkua pitkään, kun me tyttöjen kanssa ulkouduttiin kotipihaan ja minä sain siivoiltua viimeisiä kesäkukkalaatikoita kompostiin ja vähän tyhjennettyäkin sitä pensaiden alle, että taas talven mittaan mahtuu täytettä. Tyttöjen ulkoleluja kerättiin myös jo varastoon odottamaan taas kuivempia kelejä. Taas sai paljon aikaan, vaikka ei kovin kauaa ulkona oltukaan. Iltapäivällä minä vielä kävin puistossa typysten kanssa pyörällä moikkaamassa tuttuja, joita ei oltukaan aikoihin nähty. Sillä välin Jarkko imuroi ja teki oikein hyvää kana-aurajuusto -pitsaa. Nam!

Tänään aamupäivä kului sisätiloissa, mutta iltapäivällä lähdettiin porukalla Kirjurinluotoon ja tytöt mennä viuhtoivat siellä yltympäriinsä. Ilmiselvästi nauttivat olostaan ja mukavaahan siellä oli, vaikka tuuli olikin niin kovaa, että meinasi viedä mukanaan kerran jos toisenkin. Reea ulkoili muutenkin naapurin lapsien kanssa pariinkiin otteeseen päivän mittaan ja minä sain taas yhdet Reean collegehousut tuunattua pidemmiksi ja paremmin vyötäisillä sopiviksi. Neiti olikin oikein mielissään. Tytöillä vaan edelleen nenät vuotaa. Harmi juttu, kun ei tunnu menevän millään ohi. Raisa etenkin on niin tukossa, että kiukkuaa ja huutelee öisin enemmän ja vähemmän ja sitä ei millään jaksaisi. Kunhan vaan jaksaisivat hoidossa olla, kun tiistaina he ovat lähdössä retkellekin koko porukalla. Mutta eipä sitäkään kannata etukäteen murehtia.

Nyt viikkotahti rauhoittuukin ihan olennaisesti. Lääkehoidon tunneille minun ei tarvitse mennä, kun olen kurssin jo silloin aiemmin suorittanut ja teema 3:n luennotkin jäävät edelleen väliin, vaikka kirjallinen työ toki odottaa tekijäänsä. Ensi viikolla saan siis periaatteessa ottaa jopa rennosti useampana päivänä ja maanantaina menenkin heti kärkeen päiväseltään kampaajalla. Jos saisi vähän tätä hiuspehkoaan siistityksi, kun on aika risukon oloinen. Mutta hyvä ensi viikkoa itse kullekin! Palataan taas asiaan!

Kuusi viikkoa on ihan kohta kulunut! Neljä harjoittelupäivää vielä jäljellä ja sitten helpottaa elämän aikataulu huomattavasti. Tai ainakin kiire muuttaa muotoaan, kun kirjalliset tehtävät lisääntyvät, mutta eipähän ainakaan tarvitse herätä 5.30 aamulla. Kiirettä pitää vielä tällä viikollakin, mutta sentään huomenna pääsen hakemaan tyttöjä hoidosta neljän jälkeen, keskiviikkona saan viedä tytöt hoitoon aamupalalle ja olen illan töissä, torstaina menen aamupäiväksi töihin ja sen jälkeen kouluun, joka poikkeuksellisesti kestää 18 asti, mutta onneksi perjantaina pitäisi päästä töistä ja koulusta jo 14.15. Ihanaa! Mikäli nyt tytöt hoitoon menevät, kun Reealla oli tänä iltana hieman lämpö koholla. Katsotaan tilannetta huomenna aamulla ja jos neiti on kovin kipeän oloinen, niin Jarkko jää tyttöjen kera kotiin.

Lauantaina minä olin pitkän päivän töissä, mutta eilen meillä oli ihan kiva päivä. Ulkoilimme tyttöjen kanssa ja Raisan mennessä päiväunille, minä ja Reea lähdimme Meri-Porin Uimahalliin, missä oli taas lämpimän veden viikonloppu. Neiti nautti kyllä vesileikeistä täysin rinnoin ja minäkin tykkäsin kyllä. Väsynyt olin koko päivän enemmän ja vähemmän pitkän, rankan viikon päätteeksi ja tavoistani poiketen jopa nukuin päiväunet, mutta muuten oli kiva olla ihan vaan rauhassa kotona oman perheen kesken. Jarkko ja Raisa eivät räkätaudin takia tulleet mukaan uimaan tällä kertaa, mutta oli ihan kiva olla pitkästä aikaa Reean kanssa ihan kahdestaan liikkeellä. Tätä lisää…

Vaikka kiirehän on mielentila, sanovat. No, joka tapauksessa viime viikkojen aikana on monta kertaa tuntunut, että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken. Tekemistä olisi vaikka muille jakaa, mutta nukkuakin pitäisi, että jaksaa taas seuraavana päivänä. Siksi blogikin on jäänyt niin vähälle huomiolle viime aikoina. Sain siitä muistutuksen viikonlopun aikana, joten täytyy jotain saada kirjoitettua ettei lukijakunta kerrassaan kokonaan hermostu.

Mutta mutta, viikot ovat vierähtäneet työharjoittelun, koulun, työn, päiväkodin, menojen yms. merkeissä. Ja nopeaan. Minä olen viihtynyt hyvin harjoittelussa. Todella hyvin. Työ on sinänsä tuttua Naskarlan ajoilta, mutta yhtä kaikki antoisaa. Ikävää on se, että joudun aika paljon tekemään iltavuoroja, kun aamupäivällä olen usein koulussa. Puhumattakaan siitä, että tämä alkaa käydä raskaaksi. Neljä viikkoa on silti jo takana ja vajaa kaksi jäljellä, joten eiköhän tämä loppu tästä suttaannu vaikka päällään seisoen. Tämän viikon perjantaina on ensimmäinen tentti: lääkelaskut. Niitä pitäisi tällä viikolla harjoitella, että menisi virheittä läpi, vaan olen hyvin tehokkaasti tämänkin aamupäivän käyttänyt ihan kaikkeen muuhun. No, onhan tässä vielä ilta ja monta päivää jäljellä… Tosin illan olen tänään töissä ysiin asti, keskiviikkona ensin aamun töissä ja iltapäivän kuuteen asti koulussa, torstaina 9 tunnin työvuoro aamussa ja illalla päiväkodin vanhempainilta. Mutta eiköhän se siitä ja aina on uusintatentit.

Tytöillä menee päiväkodissa paremmin kuin hyvin. Ja sitä myötä myös äidin mieliala on näinkin hyvä kaikesta kiireestä huolimatta. Molemmat viihtyvät kerrassaan mainiosti ja mitään lähtöitkuja ei ole ollut ensimmäisten päivien jälkeen. Tänään heillä on päiväkodissa valokuvaus ja mielenkiinnolla odotan mahtavatko saada Raisan pysymään sen verran paikoillaan, että saavat jonkinlaisia kuvia napatuksi. Sisaruskuvaakin toivon, mutta sekin jää kysymysmerkiksi kuinka onnistuu. Kuvia odotellessa. Pikkuisen varjostaa elämää tosi sitkeät flunssat molemmilla. Melkein koko neljä viikkoa mitä ovat hoidossa olleet, on molempien nenä vuotanut enemmän tai vähemmän ja yskäkin vaivaa ajoittain. Kuumetta ei silti ole ollut ja ovat jaksaneet hyvin, joten kaipa se on vain sitä elimistön totuttelua lapsiryhmään ja erilaiseen bakteerikantaan kodin ulkopuolella. Raisan kanssa me viime viikolla piipahdimme keskussairaalassakin kasvukontrollissa, jossa käyrät olivat kovasti noususuhdanteisia ja lääkäri oli sitä mieltä, ettei meidän sinne enää kannata mennä ellei ihan ihmeitä tapahdu. Neiti on nyt 78,6 cm ja noin 9,5 kg. Pieni ja sirpakka siis edelleen, mutta ihan hyvällä tahdilla kasvaa nyt, joten mitä sitä sitten murehtimaan. Ei kaikki voi olla hongankolistajia. Ja Raisa takuulla tekee itsensä kuulluksi, vaikka ei ihan niin iso olisikaan.

Jarkolle kuuluu… hmm… hyvää kai. Kuten huomaatte, ei olla ihan kovin ehditty keskenämme rupattelemaan muusta kuin arjen asioista. Kuka vie ja hakee lapset, mitä syödään, kuka käy kaupassa ja koska ja mitä sieltä sitten pitäisi ostaa. Vaan tätähän se kai on monessa muussakin perheessä. Jarkko on nyt joutunut heräämään aikaisin töihin, kun aamuvuorossa hän vie tytöt hoitoon seiskan jälkeen ja joutuu siis itse heräilemään kuuden aikaan. Ja jos minä olen illan töissä ja Jarkko hakee tytöt neljän hollilla hoidosta, niin hän herää jo viiden aikaa, että ehtii tehdä täyden päivän töissä. No, helpottaa hieman sitten Jarkollakin aikataulu, kun mun harjoittelu loppuu, koska kouluaikana normaalisti ehdin sekä viedä että hakea tytöt hyvin.

Mutta ollaan me viimeisen neljän viikon aikana ehditty kaikenlaista muutakin puuhata. Viikonloput ovat olleet aika tapahtumarikkaita. Silloin harjoittelun alussahan minä vietin tyttöjen iltaa, kun Jarkko ja tirppanat menivät mummalle ja paapalle viikonlopuksi. Kuun vaihteessa me olimme viikonlopun kotona, mutta saimme veljeni vaimoineen ja koirineen meille kylään sunnuntaina. Syyskuun ekana viikonloppuna tytöt lähtivät mummun ja papan kanssa mökille ja minä ja Jarkko istuimme koko lauantain partiotapahtumassa Uudessakaupungissa, mutta kävimme sitten illalla ravintolassa syömässä kihlapäivämme kunniaksi. Silloin saimme sunnuntain viettää ihan rennosti ja Jarkko istui tietokoneella ja minä ompelukoneella lähes koko päivän, kunnes tytöt palasivat taas kotiin. Kukin rentoutuu tavallaan… Ja viime viikon lopulla minä tein torstain ja perjantain välisen yön töitä, perjantaina lähdimme heti aamupäivästä Paimioon ja klo 14 alkoi Turussa hautajaiset, joista lähdimme pois klo 17 jälkeen. Odotimme mummaa ja paappaa takaisin tilaisuudesta ja illalla klo 21 jälkeen lähdimme ajelemaan keskiaikatapahtumaan Nurmijärvelle. Matkalla kävimme vielä haukkaamassa iltapalaa ja olimme perillä vasta 23 aikaan. Voitte vaan kuvitella kuinka väsynyt olin muutaman tunnin unilla kahteen vuorokauteen. Huh huh. Mutta itse tapahtuma oli todella ihana ja mukava ja mieleenpainuva. Kannatti ehdottomasti mennä, vaikka alkuviikosta tuntuikin etten minnekään jaksa lähteä. Tytöt jäivät viikonlopuksi Paimioon. Sunnuntaina palasimme puoliltapäivin, Jarkko istui iltapäivän partiokokouksessa ja minä menin tyttöjen kanssa Kaarinaan serkkujen luo. Kotiin saavuimme iltasella klo 20 aikoihin. Ja väsy oli edelleen, mutta minkäs sille mahtaa.

Kaikenlaista on siis ollut meneillään. Nyt tosiaan enää pari viikkoa harjoittelua ja sitten helpottaa ainakin osittain, vaikka koulutehtäviä toki alkaakin olla sitten eri malliin ja niitäkin pitäisi muistaa ja jaksaa tehdä. Mutta tällaista meille. Koitan muistaa/ehtiä/jaksaa/saada aikaiseksi kirjoittaa vähän useammin jatkossa. Mutta en lupaa kyllä mitään. Ihania syyssäitä kaikille!

… ja hyvin on mennyt sekä äidillä että tyttärillä. Isiltä ei edes kysytä. Tai ainakaan ei ole ääneen valittanut. Mutta ihan oikeasti ei olisi voinut parempaa alkua toivoa. Tytöt ovat viihtyneet hoidossa hyvin ja tädit ovatkin sanoneet, että ovat kuin vanhoja tekijöitä hoitokuvioissa. Reealla ei ole esiintynyt kerrassaan mitään ikävöintiä ja Raisallakin vain pientä itkutusta aamutuimaan, kun hoidosta on isi tai äiti lähtenyt, mutta siihen se on kuulemma jäänyt.

Ja minä olen viihtynyt työharjoittelussani kerrassaan mainiosti. Sekä henkilökunta että asukkaat ovat ottaneet hyvin vastaan ja ilmapiiri on ollut viihtyisä. Toki oma asenne vaikuttaa paljon siihen, miten työharjoittelussa menee ja minähän alun alkaenkin menin sinne sillä asenteella, että tekemään tänne on tultu niin paljon kuin osaan ja mitä en osaa, niin kyselen ja pyydän apua tarvittaessa. Sillä keinoin olen pärjännyt hyvin ensimmäisen viikon enkä usko että seuraavina viikkoina tulee sen enempää ongelmia vastaan. Hoitotyö on ollut pitkälti samanlaista kuin mitä Paimiossa tein muutama vuosi sitten ja siitä kokemuksesta on ollut paljon hyötyä. Kakkapyllyt ja pesut on tuttuja juttuja niin sieltä kuin ihan vauvanhoidostakin. Kyllä ne otteet tulevat tutuksi kokemuksen kautta. Ja saamani palaute tähän asti sekä työntekijöiltä että asukkailta on ollut pääsääntöisesti positiivista, joten tästä on hyvä jatkaa.

Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä viikko takana. Ainoa huono puoli on ollut iso rytmin muutos, minkä takia olen ollut varsin väsynyt, mutta sille ei mahda mitään. Ja pianhan kroppakin tottuu taas toimimaan vähän erilaisella rytmillä. Ensi viikolla alkaakin sitten koulu ja olen maanantain ja tiistain kokonaisuudessaan koulussa ja sitten taas neljäksi päiväksi töihin, mitä nyt torstaina istun pari tuntia koulussakin aamutuimaan töiden lisäksi. Aikataulu ei siis ainakaan kevene koulun alun myötä, mutta onneksi sitä ei kestä kauempaa kuin 5 viikkoa ja onneksi koulussa pääsääntöisesti kuitenkin istutaan luennolla. Ei se rasita sillä tavalla kuin fyysinen työ. Tästä on siis todella hyvä jatkaa ja alan olla jopa innostunut työharjoittelusta ja koulun alkamisesta. Motivaatio on nousussa ja hyvä niin.

Niin ja hyvään viikkoon sisältyy myös ihana tyttöjen ilta eilen meillä kotona, kun kaksi ystävääni tuli istumaan iltaa. Seurustelua, hyvää ruokaa ja juomaa ja puoli pulloa punaviiniä saivat aikaan sen, että uni maistui pitkälle sunnuntai-aamupäivään. Jarkko ja tytöt lähtivät jo perjantaina iltasella Paimioon ja tulevat hetken päästä takaisin kotiin eli lauantaisen aamuvuoron jälkeen olen saanut rentoutua pitkän kaavan mukaan. Ihanaa! Tätä lisää!

Hyvää ensi viikkoa!