Tiitiset

Meidän neitosella on nyt sitten kipsi kädessä. Eilen luistelukoulussa ei ihan mennyt kaikki putkeen. Neiti oli aika väsynyt ja hiukkasen siellä temppuili ja loppujen lopuksi kaatui niin etten minä tai Jarkko kumpikaan nähneet kuinka, mutta käsi oli kaatumisen jäljiltä kovin kipeä. No, ilta sujui kuitenkin kotona ja kädessä ei tunnustellen mitään outoa ollut, yön neiti nukkui levottomasti kipulääkkeen turvin ja kun aamulla vielä oli käsi niin kipeä, ettei sitä voinut lainkaan käyttää, niin me veimme sitten Raisan päiväkotiin, otimme banaania aamupalaksi mukaan ja suuntasimme kaupungille yhdeksäksi lääkäriin. Kaupan kautta kävimme hakemassa vähän pillimehua palan painikkeeksi, koska aamupala jäi tosiaan syömättä kotona. Vaan päivä oli pitempi kuin alkuun olisi uskonutkaan. Lääkäriin pääsimme toki hienosti ajallaan ja sen jälkeen röntgeniin hetken odottelun jälkeen, mutta siinä sitten hetki vierähtikin, kun kuvia otettiin useampaan kertaan, että saatiin sopivat kuvakulmat ja neitiähän tietysti sattui kovasti käden nostelu ja liikuttelu. Muuten Reea oli ihan megareipas! <3 Äiti sai olla kyllä ylpeä. No, kuvien tulkinnan jälkeen lääkäri lähetti meidät keskussairaalaan kirurgin pakeille ja siellä sitten viivyttiin vähän pidempi tovi päivystyksessä. Oikein kiukuttaa ihan itseäkin, etten edes tajunnut pyytää neidille mitään kipulääkettä, vaikka käden käsittely kovasti neitiä sattui. Me odottelimme liki kolme tuntia pääsyä lääkärille ja siitä sitten suoraan kipsaukseen, mikä ei ollut lainkaan miellyttävä kokemus. Saattaa olla aikamoinen tekeminen, että saa meidän neidin hyvässä hengessä kipsattavaksi seuraavan kerran, siinä määrin kyseinen operaatio sattui. Ja kipsaaja vaan ihmetteli, ettei neidille mitään kipulääkettä oltu annettu, kun kyllä heillä kuulemma yleisesti annetaan. Että olin vihainen sen jälkeen. Vaan takuulla oli neiti siinä vaiheessa jo nälkäinenkin, kun oli parka syönyt kolme pientä banaania ja kaksi pillimehua koko päivän mittaan ja kaiken päälle vielä väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen. Väsynyt ja nälkäinen oli äitikin, joka myöhästyi tunnin töistä päivän puuhien vuoksi, vaikka eipä sillä nyt sinänsä niin väliä. Kuvien mukaan neidillä on siis vasemman olkavarren kyynärpään puoleisessa päässä pieni murtuma, mutta ihan varmoja eivät lääkärit asiasta olleet. Kevyt hiukan joustava kipsi kuitenkin laitettiin kipua vähentämään, mutta se otetaan pois jo perjantaina ja käsi kuvataan uudestaan ja sen jälkeen kiputuntemuksien suhteen pohditaan tarvitseeko kipsiä vielä. Jännä nähdä, miten siitä reissusta selvitään. No, menee sitten miten menee. Toivottavasti ei mukava luisteluharrastus nyt jää ihan kokonaan tämän episodin vuoksi.

Tai no, ei meidän viikonloppu ollut sen pidempi kuin ennenkään, mutta tuntuipahan vaan pitkältä, kun se sisälsi useamman laatuista aktiviteettia. Ja jälleen kerran on todettavissa, että kaikki asiat tapahtuvat aina samaan aikaan. Jarkolla oli ensin perjantai-iltana firman asiakastapaaminen ja syömingit ja olisi ollut saunakin, mutta isäntä lähti paikalta siinä välissä, jotta me pääsimme lähtemään noin 3,5 tunnin matkalle kohti Orimattilaa ja Keppiä ja käsitöitä -keskiaikatapahtumaa, joka oli Routakeron eli Satakunnan seudun kylän ensimmäinen oma tapahtuma, vaikka me emme olleetkaan kovin suuressa roolissa järjestelyissä, apuna vain lähinnä. Olimme perillä aikalailla puoliltaöin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tytöt nukkuvat tietysti koko matkan autossa, mutta perillä kun heräsivät, niin eivät meinanneet millään rauhoittua takaisin nukkumaan. Aamuherätys lauantaina oli siis hiukkasen väsy ja sen myötä pitkä päivä, mutta muuten meni lauantaikin ihan kivasti. Minä touhusin tyttöjen kanssa ja Jarkko oli keittiöorjana koko päivän. Raisa ei pitkästä aikaa meinannut millään nukkua päiväunia vaan pisti pystyyn kauhean huutokonsertin ja pakko myöntää, että siinä vaiheessa olin ihan valmis laitaamaan hanskat naulaan ihan kokonaan. Mutta niin vain päivä jatkui iltaan saakka, tytöt sammuivat kuin saunalyhdyt iltakahdeksalta ja nukkuivat sikeästi koko yön ja kun itsekin meni nukkumaan jo kymmenen aikaan, niin sunnuntain aamuherätys oli huomattavasti mukavampi. Sunnuntain siivouksesta suoriuduttiinkin ennätystahtiin, kun pääsimme lähtemään kotiin jo 12.30. Mutta mikäs sen mukavampaa.

Meinasimme kovasti mennä matkalla Tampereelle mummulle ja papalle käymään, mutta ikävä kyllä mummulassa sairastettiin ja emme sitten uskaltaneet mennä hankkimaan tauteja, kun kerrankin olemme terveenä. Niinpä soittelimme ystäväperheelle, joita emme ole aikoihin nähneet ja he saivat toisen lapsensakin kaksi viikkoa takaperin ja vauvaahan on aina ihana ihastella. He olivat sattumoisin itsekin käymässä Tampereella katselemassa joulunaluskulkuetta, jota mekin ehdimme sitten katsomaan. Suunnistimme suunnilleen samaan syssyyn heille kyläilemään ja pitsan ja seurustelun jälkeen jatkoimme matkaa kotiin, ollen perillä joskus seitsemän jälkeen illalla.

Kerrassaan mukava viikonloppu siis kaikkineen. Tuli nähtyä monia ystäviä matkan varrella ja vietettyä kivaa ja syötyä hyvin monta kertaa ja kaikkea. Harmillisesti alkaa työtahti painaa päälle sen verran, että tällaiset pitkät päivät viikonloppuisin tuntuvat aika raskailta. Valmiiksi tuntuu raskaalta jo tulevakin viikko, kun joka päivälle on reilusti ohjelmaa ja kaikenlaista pitäisi saada aikaan, vaikka ei millään meinaa vuorokauden tunnit riittää. No, jospa sitä yrittäisi ehtiä sen mitä ehtii ja loput jättää tekemättä. Eihän sitä muutakaan voi. Mutta joka tapauksessa kaikille hyvää viikon jatkoa!

Eli meidän perheen naiset ovat nyt sikainfluenssarokotteensa saaneet. Minähän sain omani jo viime viikolla koulussa, ihan työharjoittelun vuoksi, ja vihdoinkin tänään meidän tytöt saivat omansa neuvolassa meidän omalla tädillä. Häntä oli mukava nähdä ja huvittavaa oli, että Reea juoksi neuvolantätimme syliin halaamaan, kun hänet näki. Raisakin oli ihan hyvällä mielellä ja sai rokotuksensa ensin, koska Reea ei ollut suostuvainen. Reea sitten lopulta tirautti itkunkin ja hiukan tappeli vastaan, kun ei olisi halunnut koko rokotusta, mutta pian se meni ohi, kun asiasta päästiin yli ja ympäri. Tarratkin neidit saivat. Hyvä juttu, että nyt on tämäkin asia hoidossa. Jarkkohan saa rokotuksen muun väestön kanssa sitten joskus, jos saa. Sitä kun ei tiedä, onko Jarkko nyt sitten jo sairastanut taudin vai ei. Hänhän nimittäin vietti koko viime viikon kotona flunssan kourissa, vaikka olikin varsin hyväkuntoinen. Raisa-paralla on taas korvatulehdus ja eilen illalla kävimme lääkärissä ja saimme kuurin siihen. Toivottavasti nyt vihdoinkin pieni parantuisi, kun on kyllä sairastanut niin pitkän kaavan mukaan. Reeakin yskii ja nenä vuotaa aina enemmän ja vähemmän, mutta silti on parempikuntoinen kuin pikkusiskonsa. Huomaa selvästi siis iän tuoman vastustuskyvyn vaikutuksen. No, eiköhän Raisakin tuosta kohennu, kun aika tekee tehtävänvä. Mutta nyt taas meno jatkuu, minulla iltavuoron merkeissä ja tytöt päiväkodissa ja isäntä töissä. Tätä tämä nyt meillä jouluun saakka.

Maanantaina se alkoi. Työharjoittelu. Porin Kaupunginsairaalassa. Etukäteisjutut olivat aika karmivia. Ainakin osittain. Siitäkin syystä alku jännitti ehkä vähän tavanomaistakin enemmän, mutta mutta. Nyt kaksi päivää viisaampana, on fiilis ihan hyvä. Meitähän on samalla osastolla neljä ja se tietysti muuttaa menoa hiukkasen, mutta olemme nyt aikatauluttaneet itsemme suunnilleen kaksi aamuun ja kaksi iltaan ja tätä osastollakin toivottiin. Viisi viikkoa tuntuu nyt lyhyeltä ajalta ja viimeinen viikko on jopa helppo, jos ja kun saan työvuorolistaani seurattua. Hyvä hyvä! Tästä on hyvä jatkaa.

Sitä sanotaan, että aika kultaa muistot. Mutta ihan aina se ei päde. Nimittäin siitä on viitisen vuotta, kun olen viimeksi harrastanut astangajoogaa ja päällimmäisenä muistan, kuinka ihanan rauhallinen ja tyyni olo oli aina astangaharjoituksen jälkeen. Se sama olo on edelleen saavutettavissa, sen koin tällä viikonlopun alkeiskurssilla. Huomasin myös hämmästyksekseni, että aurinkotervehdykset tulevat edelleen omasta muistista, vaikka liikesarjan asanoita en enää muistanutkaan. Ja vähintään yhtä hämmästynyt olin siitä, että taidan itse asiassa olla hiukkasen vähemmän jäykkä nyt kuin silloin aikanaan. Tai sitten kehontuntemukseni on parantunut. Yhtä kaikki viikonlopun kurssi on ollut ääreimmäisen antoisa. Heti harjoituksen jälkeen voisin syleillä koko maailmaa. Älkää huolestuko, se menee pian ohi, mutta joka tapauksessa rauha ja tyyneys tässä metelin ja kiireen maailmassa on enemmän kuin tarpeen ja todella tyydyttävää. Voin lämpimästi suositella kaikille! Minulla on nyt hyvä olo!

Antibioottikuurit on syöty ja viikko oli kohtuullisen terve, kunnes perjantaina päiväkodista viestitettiin, että Raisalla on silmätulehdus ja muutenkin hän jo pikkuisen loppuviikosta flunssaili ja perjantaina oli lämpöisen oloinen. Maanantaina siis lääkäriin - taas. Vakuutus on osoittautunut hyväksi valinnaksi, niin ei tarvitse ihmetellä. Reea ja minä olemme onneksi ainakin vielä ok. (Lievää pessimismiä…)

Sikainfluenssa on puhuttanut kovasti tällä viikolla. Minä olisin voinut ottaa rokotuksen torstaina koululla, mutta päätin olla vielä ottamatta, koska nyt viikonloppuna on astangajoogan alkeiskurssi, mitä olen odottanut kuin suurta ihmettä. Jos käteni olisi rokotuksen tähden ollut toimintakyvytön, kuten olen kuullut monille käyneen, niin koko kurssi oli mennyt sen siliän tien. Siitä syystä kärkyn rokotusta koulussa ensi viikolla. Ennen harjoittelua se olisi hyvä ottaa, vaikka on tavallaan nyt jo myöhässä, koska suojan kehittyminen vie kaksi viikkoa. Porin kaupunki on alkanut nyt rokottaa lapsia 6kk-8v, vaikkakin neuvolasta aikaa varatessani sain kuulla, että rokotetta on taas vähän hintsusti ja välttämättä yli 3v ei sittenkään vielä rokotettaisi. No, ensi keskiviikkona menemme sen Raisalle hakemaan ja otan Reean mukaan, jos vaikka kävisi tuuri. Mutta suuri miinus kyllä Porin kaupungille ja koululle tulee tiedottamisesta. Kukaan ei tunnu tietävän mitään, ainakaan koulussa, ja neuvolassa toki tiedetään, mutta ei varmaksi kaikkea ja lehdessä kun vihdoin jotain lukee, niin se ei sitten ehkä kuitenkaan päde. Prkl… Tautia odotellessa… Jos nyt Raisa edes piikkiä ensi viikolla saa, jos on tulehdus päällä ihan muuten.

Minulla on muuten nyt vapaa viikonloppu. Jarkko ja tytöt lähtivät eilen Paimioon. Jarkko viettää tämän päivän partion merkeissä ja huomenna päivällä ajelevat kotiin, jotta saamme viettää isänpäivää keskenämme. Meinasin kaupasta hakea jotain hyvää ruokaa huomiselle ja teen mutakakun jo tänään mehevöitymään jääkaappiin. Muuten viikonloppu meneekin pitkälti joogan merkeissä. Eilen tosiaan alkoi alkeiskurssi ja olen ihan intoa piukassa. Viiden vuoden tauon jälkeen, kahden lapsen synnyttyä, vihdoinkin pääsin jo ainakin vuoden kyttäämälleni kurssille ja olihan se ihanaa. Aloitimme ihan alkeista, koska 15 kurssilaisesta vain 3, minä mukaan lukien, oli koskaan edes kokeillut joogaa. Mutta ihan hyvä näin. Eilen siis aloittelimme hengityksestä, bandoista eli lukoista ja aurinkotervehdyksistä. Tänään todennäköisesti sitten etenemme seisomasarjan liikkeisiin ja mahdollisesti myös loppuliikkeisiin enemmän. Ihanaa! En malta odottaa. Vakaa aikomus on jatkaa viikkotunneilla käymistä, kaksi kertaa viikossa olisi alkeistunnit. Motivaation puutteeseen ei ainakaan tämä harrastus tällä kertaa kaadu.

Muuten olen eilen ja tänään pitkälti ottanut rennosti. Mitä nyt eilen kävin Reiman tehtaanmyymälän tyhjennysmyynnissä Kankaanpäässä ja vaikka en saanutkaan sieltä Reealle välikausipukua/-haalaria, niin sain talvikengät, jotka häneltä vielä puuttuivat, ensi kevääksi kengät, uudet kumisaappaat ja lisäksi sisävaatteita, pipoja ja rukkasia molemmille. Ihan hyvä reissu siis loppujen lopuksi. Iltapäivällä sitten apteekin kautta, josta haettiin Raisalle silmätipat, kun sattui olemaan resepti valmiina, vein tytöt Jarkolle töihin vastaan, mistä jatkoivat matkaa Paimioon. Nyt olen aamupäivällä saanut fiksattua taas parit housut resorien voimalla, omat ja Reean. Hyvä, niin saa ne käyttöön. Takka lämmittää taloa ja aamulla oli ihana luminen maisema, kun verhot avasin. Nyt lumet tosin taas sulaa jo, kun on niin lämmin. Torstaina oli ensimmäisen kerran sen verra lunta, että me tyttöjen kanssa päiväkodista tullessamme jäimme ulos pulkkailemaan ja Reea tahtoi hiihtää. Ihana oli seurata neitosten temmellystä lumessa. Toivottavasti se nyt jäisi maahan!

Päiväkodissakin on nyt ollut kaikkea kivaa ja loppuvuodesta vielä enemmän. Keskiviikkona tarhan “isot” eli yli 3v kävivät teatterissa katsomassa Viirun ja Pesosen. Kivaa oli kuulemma ollut ja kaikki tosi kiltisti jaksaneet istua paikoillaan. Raisa ei nyt vielä päässyt, mutta eiköhän hän ehdi kokea vielä yhtä ja toista. Torstaina illalla oli isien ja lasten yhteinen leivontailta ja pullaa olivat siellä leiponeet. Raisakin oli kuulemma “leiponut” eli laittanut rusinoita pullan päälle koristeeksi. Reeahan nyt osaakin jo enemmän. Hauskaa oli ilmeisesti ollut ja isi sai sieltä sitten myös neitosten tekemät isänpäiväkortit. Kiva juttu! Ja tosiaan loppuvuodesta on vielä edessä pikkujoulujuhlia, joulukirkkoa, temppurataa, joulujuhlia yhdessä ja lasten kesken. Kaikenlaista kivaa siis. Kunhan nyt typyset pysyisivät terveinä. Mutta ei murehdita sitä nyt. Minä jatkan nyt lounaan pariin ja sitten lähden joogaamaan.

Meidän Raisa-neiti on nyt todella omaksunut sanaisen viestinnän syvimmän olemuksen. Hän laulaa mukana Nukkumatti, nukkumatti lasten -unilaulua. Ja ne sanat todella tulevat oikein ja oikeassa järjestyksessä suurimmaksi osaksi. Voitte vaan kuvitella kuinka hellyyttävää moinen on, ainakin äidin mielestä.

Raisalle ovat ovet auenneet isoon, avaraan maailmaan. Konkreettisesti. Pieni ylettää vihdoin avaamaan ovet kahvasta ihan itse ja arvatkaapa vaan harjoitellaanko kyseistä uutta mahdollisuutta koko ajan. Jopa siinä määrin, että eilen kun palasin koulusta kotiin, oli etuovi lukossa, koska neitonen oli meinannut lähteä itsekseen ulos vain siitä ilosta, että sai ulko-oven auki.

Tässä viime aikoina on tapahtunut vaikka mitä mukavaa. Pitkästä aikaa, jos nyt niin voi sanoa. Mukavaahan normaaliin arkeenkin mahtuu, paljonkin, mutta silti sellainen extramukava on aina tervetullutta. Ensinnäkin viime viikolla tulivat tyttöjen päiväkotikuvat ja ne oli tosi hienoja suurin osa. Hienoja siitä huolimatta ja osittain juuri siksi, että Reealla oli kuvissa mahtava kuhmu ja mustelma otsassa, kun oli muutama päivä ennen kuvausta kompastunut oikein kunnolla ja Raisalla taas oli alahuulen alla iho melkein halki, kun putosi edellisenä viikonloppuna tuolilta komeassa kaaressa alas ja iho jäi hampaiden väliin. Ovat siis tytöt juuri itsensä näköisiä. Ja yhdessä kuvassa Raisa kiipeää kuvausrekvisiittana olleelle tuolille, mikä kiteyttää pitkälti sen mitä typynen on tässä iässä tehnyt. Kuten ne mustelmat ja kuhmutkin kertovat omaa kieltään siitä, että ikävaihe on molemmilla ollut todella vilkas ja liikunnallinen.

Viime viikonloppuna meillä meinasi olla melkein ruuhka lauantaina, kun mumma ja paappa tulivat ensin perjantain ja lauantain väliseksi yöksi ja epävelvyyden vuoksi eivät lähteneetkään kuin vasta iltapäivällä. Puoliltapäivin sitten mummu ja pappa tulivat, kuten olikin sovittu ja yllätyksekseen meillä olikin sitten vähän normaalia enemmän väkeä. No, mikäs sen mukavampaa. Iltapäivästä, kun mumma ja paappa olivat jo lähteneet, lähti myös Jarkko firman laivareissulle ja minä jäin mummun ja papan kanssa kotia pitämään. Sunnuntaina mummu ja pappa sitten hoitivat tyttöjä oikein urakalla, kun minä viihdyin useamman tunnin ompelukoneen äärellä. Sain vihdosta viimein tehtyä kauan odottaneen liivimekon Reealle ja siitä tuli tosi hieno, vaikka itse sanonkin. Oikein mukava viikonloppu siis, vaikka räkätauti hiukkasen vielä meitä kaikkia vaivasikin.

Maanantaina minulla oli koulussa näytteenoton harjoittelutunnit, joita olin jännittänyt jo pitkään siitä syystä, että tunnilla meidän oli tarkoitus ottaa laskimoverinäyte puolin ja toisin. O ou! Ja verikoe on yksi karmeimmista kokeista, mitä minä tiedän, edelleen jännitän ihan ammatti-labraihmistenkin kanssa sitä ja menen aina makuulleni, etten vaan vahingossakaan pyörry. No, itse päivänä olinkin sitten ihan harvinaisen rauhallinen ja vaikka hiukkasen meinasi kädet täristä ennen näytteenottoa, niin se meni paljon paremmin kuin olisin ikinä osannut odottaa. Opettaja tietysti valvoi vierestä ja konsultoi mihin kohtaan neula pistettiin, joten kovin suurta vahinkoa ei voinut saada aikaan, kun ei ihan kauhealla voimalla survaissut sitä neulaa toisen ihoon. Minun parini sai myös otettua minulta näytteen kerrassaan ensiluokkaisesti, ei sattunut yhtään tavallista enempää ja mustelmaa ei tullut, eikä muitakaan traumoja. Itse asiassa koko juttu oli todella hieno kokemus ja sen jälkeen oli kyllä koko loppupäivä niin voittajafiilis ettei paremmasta väliä. Tunneilla otimme myös kapillaariverinäytteen sormenpäästä ja itseltämme virtsanäytteen, josta teimme liuskatestin. Veristä tehtiin hemoglobiinitutkimukset molemmista. Minun hemoglobiinini on hyvällä tasolla ja pisu puhdasta, joten tuloksetkin olivat miellyttäviä itse kokemuksen ohella. Hyvä minä! Olen ihan innoissani taas koulunkäynnistä kokonaisuudessaankin, vähän tahmean alun jälkeen ja se on tosi mukavaa! Sain viikolla myös erään kauan rästissä olleen tehtävän suoritettua ja palautettua opettajalle. Vielä kerran siis jee!

Ja se todellinen extrakiva oli eilisillan stand up -komediailta Promenadikeskuksessa. Ismo Leikola ja Pekka Jalava metsästivät kadonnutta naurua meidän ja usean sadan muun katsojan kanssa. Ja hauskaa oli! Kiitos kaunis taas mummulle ja papalle, jotka ajelivat meille tyttöjä vahtimaan, jotta me Jarkon kanssa pääsimme tuonne iltaan. Oli todella rentouttavaa nauraa sydämensä kyllyydestä!

Ja kaiken muun kivan lisäksi on koulussa tapahtunut muitakin mukavia juttuja, tulee hyvä mieli kun uudet luokkakaverit moikkaavat ohi mennessään, vaikka ei niin kovin kauaa olla vielä samassa veneessä oltu ja minulla muutenkin ollut tunteja vähän hintsummin kuin heillä harjoittelun ja aiemmin suoritettujen juttujen takia. Eli kaiken kaikkiaan on siis ollut paljon mukavia kokemuksia ja touhuja tässä kuluneen viikon mittaan. Tätä lisää…

… saatavilla kuvamateriaalia viimeisen vuoden aikana tekemistäni neuletöistä. Kuvissa näkyvien lisäksi on syntynyt myös erinäinen määrä tavallisia villasukkia, muutamat lasten lapaset, muutama mohairhuivi ja pipoja. Useimmat niistä tein viime jouluksi lahjoiksi, joten kuvia ei ikävä kyllä enää ole saatavilla. Jos nyt yrittäisin tästä lähtien kuvailla tuotoksiani vähän säännöllisemmin ja lisätä niitä sitten kansioon, niin halukkaat saavat ihailla niitä niin tahtoessaan.
Kästuotoksia -kuvakansio sijaitsee facebook-profiilissani ja sen pitäisi näkyä kyseisen linkin kautta kaikille, mutta jos niin ei tapahdu, niin laittakaahan kommenttia, niin koitan tehdä jotain asialle.